Laatupuuta luomumetsistä

Maatalouden puolella luonnonmukainen tuotantotapa on hyväksytty yhdeksi tuettavaksi erikoistuotannon muodoksi. Metsätalouden puolella tilanne on sekavampi. Vallitseva metsänkäsittely mainostaa PEFC sertifikaatissaan itseään kestävänä ja luonnonmukaisena ja kilpaileva ympäristöjärjestöjen synnyttämä FSC merkki puolestaan asettaa omia lisäehtojaan. Mutta voidaanko kummankaan merkin alla tuotettua puuta määritellä luomupuuksi?

Luonnonmukaisuuden idea metsänhoidossa on vanha, lähes yhtävanha kuin itse metsänhoidon ja -tutkimuksenkin idea. Puhuttaessa metsänhoidon luonnonmukaisuudesta ratkaisevaksi nousee käsitys metsästä. Mikä on metsä, metsän oma luonto, johon metsänkäsittelyä halutaan suhteuttaa?
Yksi perusta suomalaiselle metsäajattelulle on ollut A.K.Kajanderin metsätyyppiteoriassa, joka perustui uskomukseen, että metsät kehittyvät ankaran kilpailun johdosta luontaisesti joko tasarakenteisiksi männiköiksi tai tasaikäisiksi kuusikoiksi.
Tämän ajatuskulun tiivistymänä voidaan pitää Erkki K.Kalelan v.1949 ilmestynyt opaskirjaa, "Luonnonmukainen metsien käsittely". Kirjasen lopussa Kalela tiivisti oppinsa yhteen lauseeseen: "On aina pyrittävä siihen, että metsikön jokaisen käsittelyn jälkeen ja ainakin uudistamisen ensi vaiheisiin saakka puuston paras ja arvokkain osa on joka suhteessa mahdollisimman tasaisena ja hyvin kasvuedellytyksin jäljellä." Kalelan ajattelussa metsä nähtiin kilpakenttänä, jossa pienet jäävät suurten jalkoihin ja tällaista kehitystä edistävät hakkuut nähtiin luonnonmukaisina. Samoihin aikoihin julkaistu ns. harsintajulkilausuma puolestaan tuomitsi metsänhävittämiseksi ns. talonpoikaisen harsinnan, jossa metsän päältä poistettiin isoimpia puita. Käytännössä tilanne johti siihen, että metsänhävittämisen kieltävää lakia ryhdyttiin tulkitsemaan niin, että varttuneille metsille vain alaharvennukset tai avohakkuut tulivat sallituiksi ja suurten puiden poiminta kiellettiin. Sadat metsänomistajat saivat vuosikymmenien mittaan katkerasti oppia uuden laintulkinnan syytetyn penkillä oikeusistuimissa.

Kunnianpalautus metsätoisinajattelijoille

Metsäntutkimuksen arvovaltaa käytettiin uuden laintulkinnan tukena, mutta tutkimustuloksia harsintajulkilausuman tueksi ei etsitty, eikä esitetty.
Erirakenteisen metsänhoidon tutkimus jäi paitsioon vuosikymmeniksi ja palasi tapetille vasta professori Lähteen aloittaessa jatkuvan kasvatuksen menetelmien ja tutkimuksen kehittämisen 80-luvulla. Lähteen malli nousi ankaran kiistelyn kohteeksi, Lähde leimattiin huijariksi ja Lähde syrjäytettiin tutkimuksensa johdosta. Tämänpäivän tutkimustulokset sekä metsätilastoista että luonnonmetsistä kertovat, että vanha dogmi tasarakenteisiksi kehittyvistä metsistä ei pidä paikkaansa. Tosiasiassa metsät kehittyvät luontaisesti erirakenteisiksi, kaiken kokoisten ja ikäisten puitten sekametsiksi. Luonnonmukainen metsien käsittely ei siis olekaan alaharvennuksiin perustuvaa tasoittamista vaan pikemminkin erirakenteisuutta ylläpitäviä yläharvennuksia.
Tutkimukset erilaisten metsien puuntuottokyvystä kertovat myös että harsintajulkilausuman pelko puuntuoton alenemisesta yläharvennusten vuoksi oli vahvasti liioiteltu. Koko kiertoajan mitassa laskettuna erirakenteinen metsä tuottaa vähintään saman verran puuta kuin tasarakenteinen viljelymetsä.
Kunnianpalautusta sen enempää Lähteen ryhmälle kuin tuomituille metsänomistajillekaan ei ole vielä kuulunut, vaikka sekä käytäntö että teoria ovat synninpäästön antaneet.

Laatupuuta alikasvoksista

Yksi lähes huomiotta jäänyt kysymys arvioitaessa metsänhoidon malleja on
kysymys puun laadusta.
Päätehakkuissa saatava puu on yhä useammin löyhäsolukkoista, sillä kasvatushakkuissa on pyritty nopeuttamaan valittujen tukkipuiden kasvua poistamalla pienemmät alikasvospuut. Niinpä valtapuut ovat saaneet liikaakin harvuutta ja nopeutuneen kasvun lisäksi on saatu huonontunut laatu. Alaharvennusten ohella myös typpilannoitus on lisännyt hötön ja lahovikojen määrää.
Vielä ennen sotia hakkuutapa oli toinen. Metsästä otettiin poimintahakkuilla suurimpia puita ja näin annettiin tilaa alikasvospuille varttua tukkipuiksi. Näistä alikasvoksista varttui luonnollisen kilpailun ja varjostuksen vuoksi suorarunkoisia, kiertymättömiä, tiheäsyisiä ja hoikkaoksaisia laatutukkeja. Alikasvosvaihe on laatupuun tuottamisessa tärkeä vaihe kahdesta syystä. Alikasvokset kilpailuvaikutuksillaan ohjaavat valtapuita kohti korkeita laatuominaisuuksia ja toisaalta korkealaatuista tiheäsyistä sydänpuuta syntyy juuri alikasvosvaiheessa.

Huomisen metsät ja tämän päivän taimikot

Sotien jälkeen aloitettu metsänviljely on tuottanut ennennäkemättömät
määrät taimikoita ja nuoria metsiä. Suuri kysymys on se, millaista puuta sieltä on varttumassa. Käytännön esimerkkien valossa näyttää siltä, että huomattavasti nykyisiä harvennusohjeita myöhäisempää harvennusta ja tiheämpää kasvatusta tulisi suosia nuorten metsien ja taimikoiden osalta. Erikokoisten puiden monilajista sekametsärakennetta tulisi vaalia myös taimikoissa ja nuorissa metsissä.

Rakennuspuu kaadetaan sydäntalvella

Kaikkialla pohjoisella havumetsävyöhykkeellä elää satojen vuosien perimätieto ja kokemus siitä, että puu, joka kaadetaan sydäntalvella kestää jopa kymmenkertaisesti kesällä kaadettuun puutavaraan verrattuna.
Suuri ongelma kotimaiselle sahatavaran ostajalle onkin se, mistä löytää halutessaan puuta, joka on taatusti talvihakattua. Ongelma ei ole merkityksetön. Sinistyvä ja homehtuva puutavara on sekä esteettinen että terveysongelma. Kesähakkuilla pilataan myös tulevan puun laatua juuristo- ja runkovaurioiden ja niihin iskevien sienitautien kautta.

Laatupuun tuotantoketjua on kehitettävä

Yksi ongelma keskittyneillä puumarkkinoilla on se, että integraattien suursahoilta paraslaatuisin puu ohjautuu ulkomaan markkinoille. Kotimarkkinoiden laatutietoiselle kysynnälle ei tänä päivänä ole tarjontaa tai ainakaan tarjonta ja kysyntä eivät helpolla kohtaa. Tarvitaan laatupuuta tuottavien metsänomistajien, laatumetsänhoitoon erikoistuneiden metsäpalveluyrittäjien ja laatusahureiden verkosto. Toimivat laatupuun markkinat ovat ensimmäinen perusaskel puun jalostusasteen nostamisessa ja paikallisen metsätalouden kehittämisessä. Vanhat harsintajulkilausuman dogmit on syytä hylätä ja erirakenteisen metsänkasvatus on hyväksyttävä yhdeksi laatupuun tuotannon menetelmäksi.


Hannu Hyvönen