Sakari Hankonen ja Mikko Vartiainen

Luomumetsänhoito ja metsälaki

Metsälain ensimmäisessä pykälässä sanotaan lain tarkoituksesta seuraavaa: ”Tämän lain tarkoituksena on edistää metsien taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää hoitoa ja käyttöä siten, että metsät antavat kestävästi hyvän tuoton samalla, kun niiden biologinen monimuotoisuus säilytetään.”
Tältä osin on metsälain tarkoitus hyvä. Valitettavasti metsälaki itsessään on kirjoitettu hyvin epäselvästi ja se antaa huomattavan ratkaisuvallan alueellisille metsäkeskuksille. Tämän lisäksi on metsäasetuksessa ja maa- ja metsätalousministeriön (MMM) päätöksessä asetettu joukko ehtoja, jotka ovat selkeässä ristiriidassa metsälain tarkoituksen kanssa ja joita metsäkeskukset hyvin mielellään valvovat.
Metsälain viidennessä pykälässä määritellään hakkuutavat: kasvatushakkuu sekä uudistushakkuu. Lisäksi kuudennessa pykälässä on määritelty hakkuut erityiskohteissa.

Kasvatushakkuu

Metsälain mukaan hakkuu on kasvatushakkuuta silloin, kun se tehdään jäljelle jäävän puuston kasvattamista edistävällä tavalla. Lisäksi määrätään että hakkuualueelle on jätettävä riittävästi kasvatuskelpoista puustoa. Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaan olisi kasvatushakkuussa jätettävä ensisijassa kasvamaan hyväkasvuisia ja -laatuisia ylimpien latvuskerrosten puita. Kasvatuskelpoisen puuston on oltava riittävän tasaisesti jakautunut hakkuualueelle.
Toisaalla päätöksessään MMM on kuitenkin huomioinut myös muunlaisia metsänhakkuutapoja, sillä erityisen perustelluista syistä annetaan mahdollisuus alittaa kasvatuskelpoisen puuston vähimmäismäärä. Tällaisia syitä ovat mm. kallioisuus sekä ”...joissain tapauksissa kaksijaksoisen tai muuten tasaikäisestä poikkeavan metsikön kasvattaminen”. Missään ei ole määritelty, milloin tällaista hakkuutapaa saa käyttää ja miten se on suoritettava.
Erityisen perustelluksi syyksi alittaa puuston vähimmäismäärä riittää itse hakkuutapa. Jos on mahdollista että hakkuun jälkeen puusto alittaa säädetyn minimin niin kannattaa panna metsänkäyttöilmoituksen lisätietoihin esim. maininta: ”Puuston määrä hakkuun jälkeen saattaa paikoitellen alittaa vähimmäismäärän. Syy tasaikäisestä poikkeavan metsikön kasvattaminen.”
Suositeltavinta on kuitenkin suorittaa hakkuu siten, että jäljellejäävää puustoa on riittävästi täyttämään vaadittu kasvatuskelpoisen puuston vähimmäismäärä. Tällöin ei myöskään ole tarvetta ilmoittaa erikseen, millaista hakkuutapaa käyttää.
Puuston vähimmäismäärät on merkitty seuraavaan taulukkoon:

Maa- ja metsätalousministeriön asetus 528/2006 3§
http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2006/20060528

Kasvatushakkuussa kasvamaan jätettävä puusto

Kasvatushakkuussa on ensisijaisesti jätettävä kasvamaan hyväkasvuisia ja -laatuisia ylimpien latvuskerroksien puita. Kasvatushakkuun jälkeen metsikössä on oltava vähintään seuraavan taulukon mukainen määrä kasvatuskelpoista puustoa riittävän tasaisesti jakautuneena:

Taulukon riviotsikot:
1: kuusivaltaiset metsiköt lehtomaisella kankaalla
2: mänty- ja kuusivaltaiset metsiköt tuoreella kankaalla
3: mäntyvaltaiset metsiköt kuivahkolla kankaalla
4: mäntyvaltaiset metsiköt kuivalla kankaalla
5: rauduskoivuvaltaiset metsiköt tuoreella kankaalla tai sitä ravinteikkaammalla kankaalla
6: hieskoivuvaltaiset metsiköt tuoreella kankaalla tai sitä ravinteikkaammalla kankaalla

Uudistushakkuu

Joskus voi olla tarkoituksenmukaista hakata puusto selvästi kasvatushakkuulle määritellyn vähimmäisrajan alapuolelle. Tällainen mahdollisuus on esim. alaharvennuksella tasarakenteistetun varttuneen metsän hakkuu, jossa halutaan varmistaa taimettuminen. Tällainen hakkuu tulee ilmoittaa uudistushakkuuna.
Vaikka uudistushakkuussa ei luonnollisesti ole puuston minimivaatimusta, on toisaalta metsälaissa ja sen tarkennuksissa määritelty useita sääntöjä, jotka rajoittavat käyttöä. Metsän uudistushakkuukelpoisuutta tarkastellessa, tutkitaan onko puusto saavuttanut riittävän järeyden tai iän. Uudistushakkuun edellytyksiä arvioitaessa ei oteta huomioon puita, jotka olisivat poistettavissa kasvatushakkuussa. Metsäkeskukset tulkitsevat edellä mainitun tarkoittavan alaharvennusta, joten uudistushakkuukelpoisuus katsotaan käytännössä valtapuista.

Maa- ja metsätalousministeriön asetus 528/2006   4 §
http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2006/20060528

Uudistushakkuun edellytykset

Arvioitaessa, saadaanko uudistushakkuu tehdä, ei oteta huomioon niitä puita, jotka olisivat poistettavissa puuston kasvatushakkuussa.
Puusto on riittävän järeää uudistushakkuuta varten, jos sen keskiläpimitta senttimetreinä on vähintään:



Puusto on saavuttanut riittävän iän uudistushakkuuta varten, jos
puuston keski-ikä vuosina on vähintään:



Suojametsäalueella ja Inarin, Enontekiön, Kittilän, Muonion, Sallan, Savukosken, Sodankylän ja Utsjoen kuntien alueilla tässä pykälässä tarkoitettu puuston vähimmäisikä uudistushakkuuta varten on 10 vuotta korkeampi kuin muualle Pohjois-Suomeen määritelty vähimmäisikä ja puuston vähimmäisjäreys yhden senttimetrin alempi kuin muualla Pohjois-Suomessa.
Uudistushakkuu saadaan tehdä ennen kuin puusto on saavuttanut 2 tai 3 momentissa tarkoitetun uudistuskelpoisuuden vain, jos siihen on erityinen syy. Erityinen syy tulee esittää metsänkäyttöilmoituksessa. Erityisiä syitä voivat olla muun muassa puuston huono kasvu tai vähäinen taloudellinen tuotto sopimattoman kasvupaikan tai puuston huonon laadun, vähäisyyden tai sairauden takia. Mitä 2 ja 3 momentissa säädetään puuston järeys- ja ikävaatimuksista, ei koske erityiskäyttöön perustettuja metsiköitä, kuten joulukuusi-, energiapuu- tai muita erikoispuumetsiköitä taikka sellaisia metsiköitä, joiden puuston uudistaminen on metsikön tuoton kannalta taloudellisesti tarkoituksenmukaisempaa kuin puuston kasvattaminen edelleen.


MMM:n päätöksessä metsälain soveltamisesta on määritelty myös ehdot luontaisen uudistamisen käytölle. Uudistettavalla alueella tai sen reunalla täytyy olla riittävästi hakkuussa kasvatuskelpoisina säilyviä taloudellisesti kasvatuskelpoisia taimia. Metsäkeskus voi myös vaatia maanpinnan käsittelyä, mikäli alueella ei ole tapahtunut ennen uudistushakkuuta selvää taimettumista. Metsäsäädökset eivät tarkemmin määrää, kuinka paljon taimia on uudistettavalla alalla oltava ennen hakkuuta. MMM:n mukaan taimia on vain oltava riittävästi.   
Lisäksi kuusen luontaisen uudistamisen hyväksymisen ehtona on aina alueen selvä taimettuminen. Jos kuusikossa ei taimettumista ole ennen uudistushakkuuta tapahtunut, on harkittava ensin väljennyshakkuun toteuttamista taimettumisen aikaan saamiseksi. Muuten saattaa metsäkeskus pahimmassa tapauksessa vaatia alueen keinollista uudistamista hakkuun jälkeen.
Uudistushakkuussa jäljellejäävien puitten tai kasvatettavien taimien on oltava taloudellisesti kasvatuskelpoisia. Taloudellisesti kasvatuskelpoiset puulajit on määritelty seuraavasti:

• mänty: lehtomaiset kankaat tai sitä karummat sekä vastaavat turvemaat
• kuusi: tuoreet kankaat ja sitä ravinteikkaammat sekä vastaavat turvemaat
• rauduskoivu: tuoreet kankaat ja sitä ravinteikkaammat maat
• hieskoivu: turvemaat, soistuneet kangasmaat ja savipitoiset maat
• haapa: lehtomaiset kankaat ja sitä ravinteikkaammat maat

Yllä olevalle rajoittelulle ei ole mitään järkevää taloudellista perustetta, vaan se perustuu ainoastaan puitten oletettuun kasvukykyyn eri alueilla. Asia kannattaa kuitenkin pitää mielessä silloin, kun täyttää metsänkäyttöilmoitusta, koska siinä kysytään uudistamisen pääasiallista puulajia sekä kasvupaikkaluokkaa. Metsänkäyttöilmoitukseen kannattaa laittaa uudistettavaksi puulajeiksi koivu+kuusi, kun uudistetaan kuusimetsää, so. ei ilmoiteta uudistettavaksi puulajiksi pelkkää kuusta eikä pelkkää koivua.

Metsänuudistamisvelvoite

1. Taimikon perustamista koskeviin toimenpiteisiin uudistushakkuun jälkeen luetaan taimikon perustamista haittaavien puiden ja pensaiden raivaus ja maanpinnan käsittely sekä joissain tapauksissa vesitalouden järjestely.  Metsää viljellen uudistettaessa perustamista koskevia toimenpiteitä ovat lisäksi istutus ja kylvö. Toimenpiteet on suoritettava viiden  vuoden kuluessa uudistushakkuun aloittamisesta tai kolmen vuoden kuluessa hakkuun päättymisestä. Toimenpiteet kannattaa mainita metsänkäyttöilmoituksessa, vain jos ne ovat ehdottoman välttämättömiä! Tämä siksi että metsäkeskukset katsovat metsänkäyttöilmoitukseen kirjatut toimenpiteet velvoittaviksi ja yleensä vaativat niiden toteuttamista, vaikka jälkikäteen ilmenisikin, että ne eivät ole tarpeen.

2. Luontaisessa uudistamisessa metsälaki velvoittaa lisäksi tarvittaessa huolehtimaan taimettumisedellytyksiä ylläpitävistä toimenpiteistä. Tähän kuuluu edellisen kohdan lisäksi heinän- ja vesakontorjunnasta huolehtiminen.

3. Perustamistoimenpiteitten jälkeen tulee alueelle syntyä riittävä määrä sellaisia luontaisesti syntyneitä taimia, joilla on edellytykset myöhemmin kehittyä vakiintuneeksi taimikoksi. Taimia on oltava ”riittävästi” Etelä-Suomessa kahden (2); Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskusten alueella lukuun ottamatta Kuusamoa ja Taivalkoskea viiden (5); Kuusamon ja Taivalkosken sekä Lapin metsäkeskuksen alueella lukuunottamatta Inaria, Kittilää, Muoniota, Sallaa, Savukoskea ja Sodankylää seitsemän (7); edellä mainituissa Lapin kunnissa kahdentoista (12); sekä suojametsäalueilla viidentoista (15) vuoden kuluttua taimikon perustamistoimenpiteiden loppuunsaattamisesta. Luontaisia taimia voidaan täydentää tarvittaessa viljelytaimilla. Taimien riittävästä määrästä ei laissa ole annettu mitään raja-arvoja. Sen sijaan esimerkiksi Lapin metsäkeskuksen suosituksen mukaan riittävä määrä taimia on 1400 kpl/ha yli yksivuotiaita taimia tai 2800 kpl/ha sirkkataimia.
Lähdeviite: Lapin metsäkeskus, viranomaistoiminto, Tommi Lohi, Tarja Palén, muistio 9.2.2004: Metsälain uudistamisvelvoite ja sen valvonta Lapin metsäkeskuksessa)

4. Uudistamisvelvoite päättyy, kun alueella on taloudellisesti kasvatuskelpoinen taimikko, jonka kehittymistä muu kasvillisuus ei välittömästi uhkaa (vakiintunut taimikko). Taimia täytyy tällöin olla alueesta ja pääpuulajista riippuen 1000-1300 tainta hehtaarille riittävän tasaisesti jakautuneina. Käytännössä tämä tarkoittaa yhtä tainta 2,5-3 metrin välein. Tästä määrästä on oltava taloudellisesti kasvatuskelpoisten puulajien taimia 80 prosenttia, loppujen voidessa olla täydentäviä taimia. Täydentäviä taimia voivat olla kaikki puulajit, jotka tuottavat markkinakelpoista puuta. Lapin metsäkeskuksen alueella voi lisäksi täydentävinä taimina laskea vähimmäismäärään 50 % hieskoivuja.

5. Taloudellisesti kasvatuskelpoisen, vakiintuneen taimikon on muodostuttava hakkuualueelle kohtuullisen ajan kuluttua hakkuusta. Kohtuullista aikaa ei metsälaissa, -asetuksessa, eikä ministeriön päätöksessä ole määritelty. Kohtuullisena aikana pidetään kuitenkin Etelä-Suomessa 10 vuotta, Pohjois-Suomessa yleensä 15 vuotta ja Ylä-Lapissa jopa 25 vuotta hakkuista.
Lähde: Kiviniemi Matti: Metsäoikeus, 2004, s. 268; em. Lapin metsäkeskuksen muistio.

Hakkuu erityiskohteissa

Jos hakattava alue on metsän monimuotoisuuden, maiseman tai monikäytön kannalta erityisen merkityksellinen, voidaan hakkuu tehdä kohteen erityisluonteen edellyttämällä tavalla. Tämä antaa hakkuutavalle suurempia vapauksia kuin edellä mainitut kasvatus- ja uudistushakkuu, mutta on varauduttava siihen, että metsäkeskus vaatii perusteluja, miksi tällainen hakkuu voitaisiin hyväksyä. Perusteluja voivat olla esimerkiksi hyvät marja- tai sienimetsät tai metsäkanalintujen kannan ylläpitäminen. Metsä voi olla maiseman kannalta erityisen merkityksellinen metsänomistajalle itselleen tai monikäyttöä voi perustella laadukkaan sahapuun kasvatuksella. Erityisen tärkeää on muistaa, että ei ole määritelty kenen kannalta erityisen merkityksellisyyden täytyy toteutua. Metsän monimuotoisuus, maisema tai monikäyttö voi olla metsänomistajalle itselleen erityisen merkityksellinen, vaikka metsäkeskukselle ei sitä olisikaan.

Erityisen tärkeät elinympäristöt

Metsälaissa luetellaan kohteet, jotka ovat metsien monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeitä elinympäristöjä:

1. lähteiden, purojen ja pysyvän vedenjuoksu-uoman muodostavien norojen sekä pienten lampien välittömät lähiympäristöt
2. ruoho- ja heinäkorvet, saniaiskorvet sekä lehtokorvet ja Lapin läänin eteläpuolella sijaitsevat letot
3. rehevät lehtolaikut
4. pienet kangasmetsäsaarekkeet ojittamattomilla soilla
5. rotkot ja kurut
6. jyrkänteet ja niiden välittömät alusmetsät
7. karukkokankaita puuntuotannollisesti vähätuottoisemmat hietikot, kalliot, kivikot, louhikot, vähäpuustoiset suot ja rantaluhdat

Yllämainittujen kohteitten käsittelyä on rajoitettu säädöksin, mutta talouskäyttöä ei ole kokonaan kielletty. MMM:n päätöksessä sanotaan: ”Sallittuja toimenpiteitä ovat yleensä varovaiset hakkuut, yksittäisten puiden kaataminen, yksittäisten kuokkalaikkujen teko, puiden istuttaminen, siementen kylväminen, puutavaran kuljetus maanpinnan ollessa jäässä tai lumen peittämänä sekä muut toimenpiteet, jotka eivät vahingoita elinympäristön ominaispiirteitä.” Muista toimenpiteistä on kuitenkin tärkeää selvittää niiden laillisuus ennen toimenpiteen suorittamista!

Erityisen tärkeitten elinympäristöjen luonnontilaisuuden säilyttäminen onnistuu erirakenteisessa metsänhoidossa paremmin kuin viljelymetsätaloudessa. Esimerkiksi puron varteen jätetty viiden metrin hakkaamaton vyöhyke ei turvaa puron kasvillisuuden ja eläimistön säilymistä, jos ympärillä on laaja avohakkuualue. Sen sijaan hakkaamalla puron ympäristö erirakenteisesti on mahdollisuus ”laajentaa suojavyöhykettä” ilman, että taloudellinen tulos siitä kärsisi. Alueen hakkuun voi suunnitella niin, että puron lähiympäristö jätetään hakkaamatta tai hakataan korkeintaan yksittäisiä puita ja siitä eteenpäin asteittain voimakkaammin. Näin mahdollistetaan purolle tärkeän pienilmaston säilyminen talousmetsässäkin.